12.2.2017

Levada walk in Madeira

Levada das 25 Fontes, "Do Risco", 11 km
Some pictures from levada walk 11.2.2017. The day was rainy, temperature at start +6 C, hard wind and at times rein, but god mood we had and really we did enjoy of this walk.



This is the start



We did walk through a tunnel, dark and narrow, 800 meters long, interesting experience indeed



Good heavens - One lovely vivid young  lady did manage this trip in lace skirt?! 





Tame finch but some different colors than our finches in Finland





Our spectacular guide



Great nature, soul rests, blood pressure decreases



Fresh water









Our guide and one "pilgrim" 



Greetings with flowers to fine companions in this trip, splendid team once and for all!


2.2.2017

Joitakin aitoja ja tarinoita niiden tienoilta

Ei kai tämä nyt kovin kummallinen idea ole mutta aikani kuluksi keräsin kuvia albumeistani jokusen otoksen  joissa näkyy aita. Vähän sitten kuvien alle kirjoittelin sellaista mikä pikaistuksissa mieleeni tuli kuvia tovin katseltuani, että tämmöinen tapaus tämä on.



Itsekeskeisenä ihmisenä laitoin oman kuvani ensimmäiseksi. Pyöräily on minulle mieluinen harrastus ja tällaisista tasaisista maita on mukava polkea, melkein on kuin Pohjanmaalla.



Satuin kerran matkoillani salaiseen puutarhaan. Ulkopuolella paistoi päivä mutta täällä vallitsi salaperäinen hämäryys. Tunnelma oli intiimi, rautaisella koristeellisella aidasta arjesta eristetty.



Lapin kelotuvan yksityisyyttä on korostettu koristeellisella aidalla. Enemmän aita kuitenkin lienee rekvisiittaa. Lumi sitä pehmeästi somistanut, on se mukavampi näin lumetettuna satunaisen ohikulkijankin katsella.



Riukuaita edustaa perinteistä rakentamista. Talvisaikaan enemmänkin osana maisemointia, kesällä kulkuesteinä erilaisille elikoille.

Savossa tällaista sanotaan pisteaidaksi.



Mikäpä siinä lapsen leikkiessä itsekseen kotiportailla, kavala maailma aidan takana 



On tässä kuvassa vain taustaa sanonnalle että mennä yli siitä missä aita on matalin.




On jäänyt aidanrakennus kesken. Mietin että miksi, vai olisiko vain tauko menossa.



Tätä kuvaa ottaessani istuin laudalla jossa keskellä oli pyöreä, halkaisijaltaan noin 30 senttinen reikaä, mitään kiirettä ei ollut. Heleä kesäpäivä, linnut mm kiuru lauloivat ja kärpäsiäkin oli liikkeellä. Aikani ajan hampaan jäystämää ovea ja avaraa maisemaa ihasteltuani poistuin helpottuneena jatkamaan askareitani.



Tämä on vahtikoira. Kävelin ohi ja pysähdyin aidan taa. Koira etäämpää aikansa tuijotti, lönkytti sitten luokseni. Juttelin sille ystävällisesti, ensin ei se mitenkään reagoinut. Ymmärsin että koirahan on espanjankielinen, ulkomailla kun olin. Muutin taktiikkaa, maiskuttelin, päästin ynähteleviä ääniä ja elehdin positiivisesti. Vähä vähältä koira rentoutui, katseli minua pidättyväisen ystävällisesti ja huiskautteli laajoissa kaarissa häntäänsä. Olimme saavuttaneet keskinäisen luottamuksen ja yteisymmärryksen, jatkoimme kumpikin matkaamme omille tahoillemme.



Ruoho aidan takana on vehreämpää



Aidan takaa kurkistelevasta  kissasta muistui mieleeni ainoa ulkoa osaamani Lauri Viidan runo


Siisti täytyy aina olla
sanoi kissa hietikolla
raapi päälle tarpeenteon
sievän pinen hietakeon



Rautaa ja kiveä, kovaa ja kylmää. Jäkäläkasvustot vähän pehmentävät ja kauniita ovat.



Pohjanmaan rannikon vanhaa kaupunkia. Naapuritalot laittaneet aidan katuvierelle suojaamaan yksityisyyttään. Viehättävän kontrastin muodostavat hyvässä maalissa olevat talot ja rähjäinen maalaamaton aidanpätkä jonka alalaitaa riikkaruohot somasti koristavat. Etten sanoisi, kerrassaan harmooninen kokonaisuus.



Siinä on alla jyhkeä isoista kivipelkoista holvattu ikivanha silta. Ajalta jolloin sillat tehtiin ilmam teräs- ja betonirakenteita kestämään sukupolvelta toiselle. Ollaan Varsinaissuomessa. Kesän vihreys parhaimmilaan.
Siinä olisi kosken partaalla, veden solinassa viihtyisä paikka korituolissa kirjaa lukea, kenties välillä torkahdellen. Mukaville ajatuksille kerrassaan otollinen tila.




Jotenkin surullisen kaunis kompositio. Villi kukkaisketo ja piikkilanka-aita. Omalla tavallaan kuin kohtauksia ihmispolon taaperruksesta maan päällä. Vieri vieressä ilot ja surut, kaunis ja arkinen. Voihan niinkin tämän nähdä että aita rajoittaa tai sitten että se on suoja kaunedelle, estää surutonta tallomasta kukkia.

Oman aikansa kuluksi voi blogia näinkin tehdä. Mitään tolkkuahan ei tässä ole mutta olkoon menneeksi.

30.1.2017

Pärnussa kävelin


Yhden lokakuun viikon vietin Pärnussa. Kävelin paljon, useita tunteja päivittäin. Kuljetin kameraa mukanani, se on tullut tavaksi, kuin uskollinen koira usein remmin päässä. Nähdessäni mieltäni kiinnostavan kohteen laukaisin sen kummemmin pohtimatta. Ennenvanhaan oli toisin, piti harkita kun filmi oli kortilla ja kallista. Omanlaistaan tajunnanvirtaa on tämä kuvamateriaali.




Kuinka ollakkaan juuri kun astelin ja  ihastelin näkymiä vanhan kaupunginosan ytimessä Pikk kadulla ajoi paikalle paloauto. Savua ja tulta ei näkynyt, asensivatkin vain tuon punavalkoisen muovinauhan, jotenkin kai eristivät rappiotilassa olevan ikivanhan aikanaan varmasti hienon talon. Jotenkin sääliksi kävi talovanhusta.

Näkymää hotellin katolta. Tästä voi päätellä että on syksy, Pärnussa on paljon puistoja ja rakennuskanta on matalaa ja monimuotoista.


Graffiti taidetta rannan tuntumasa. Katseen kiinnitti tuo valokuvamainen tutun näköinen auto, Ladahan tuo varmaan on.
"WHERE IS THE LOVE" kolkon betonin pintaan kirjoitettuna?! Kovaksi on joku kokenut maailman menon.
Kokonaisvaikutelma on kuin usein Suomessa, töherrystä ja vakavamielistä itsensä toteuttamista sekaisin.





Kaikella on aikansa. Näiden puiden elinkaareen on ihminen voimakkaasti puuttunut moottorisahoineen.
Vaikka sisimpäni onkin yksinkertaisen metsätyömiehen sielu suretti näiden puiden kova kohtalo.





Tämä seisoi omakotitalon ikkunassa, verhon ja ikkunalasin välissä. Pysähdyin katsomaan, kummastelemaan että onko siinä täytetty koira, aivan kuin kivettynyt se oli. No elävä se oli kuitenkin, tovin kummasteltuani se heilaitti pari kertaa häntäänsä


Ohan lokakuun loppua, ilma oli kolea, maisema merelle ankea



Pärnu on varisten kaupunki, joka puolella niitä näkee. Ovat aika rohkeita, nämäkin hyisessä rantavedessä
kahlaavat antoivat pelkäämättä itseään tarkkailla.


Mikä lie parasta Pärnussa. Meri, hiekkaranta, vanhakaupunki, monet puistot, halvat hinnat.
Kelpaa ihmisen rauhallisesti käyskellä ruskan värittämässä maailmassa.


Ainakin kahdeksan ihmistä mahtuisi tähän lepuuttamaan jalkojaan, tarkkailemaan mahdollisia ohikulkijoita,
ehkä toviksi meditoimaan, värikkäiden lehtien innoittamana mielikuvat ehkä nousisivat arjen yläpuolelle. Proosallisuutta edustamaan kuvaan on asettunut roskakori.



Kuusikymmentä vuotta sitten oli Vaasan kaupungin johtoa vierailemassa Pärnussa. Tapauksen muistoksi oli kaupunginportin liepeille asetettu joitakin valokuvia. Tässä joukko iloisia pioneereja venheessä, aatteen palo loistaa rusoposkillaan.


Mielenkiintoinen ovi varastorakennuksessa. Minulle on aikojen saatossa tullut jonkinlainen mania kuvata erikoisia ovia. Kalenterinkin olen seinälleni teettänyt ikivanhoista ovista jotka olen kuvannut Italian Laziossa, vanhimmat jo ammoin etruskilaisten puuseppien tekemiä.



Oletan että kyseessä on kotikissa.
En ole erityinen kissojen ystävä. Toki jos kohtaan ystävällisen yksilön niin saatan sen syliini ottaa ja silitellä.


Mielenkiintoinen penkki. Kokeilin istua, penkin "laaksopaikassa" oli aivan mukava takapuolituntuma. Harjanteet lie tarkoitettu aikaansaattamaan etäisyyttä istujien välille. Sopiva malli toisileen vieraiden istua, siis sellaisten jotka haluavat pitää etäisyyttä toisiin ihmisiin mutta ei kuitenkaan aivan erakkoja ole.


2.10.2016

Lauhavuori

Lauhavuoren kansallispuisto sijaitsee Isojoen  ja Kauhajoen rajamaastossa. Se on luontonsa ja geologiansa puolesta omanlaisensa, eroaa ympäristöstään. Lauhavuoren korkein kohto (231 m) on yksi Etelä Suomen korkeimmista kohdista.

Aivan pienen kierroksen siellä kävelin, hyvin merkityn Rantapolun joka lähtee Lauhavuoren näkötornilta.
Sää suosi, kannatti lähteä. Metsissä ja luonnossa viihtyvälle paljon nautittavaa.


Ruskeaa ruskaa aamupäivän auringossa


Selfie


Jäkälää on runsaasti. Paliskunnan tänne voisi perustaa, ruokaa riittäisi mittavammallekin porotokalle. Susia ja ahmojakin harvassa ja vähän lunta talvella, helppo olisi poron kapsutella jäkälät lumen alta esiin.


Muurahaisten kekoja on runsaasti, ihmekkös tuo kun neulasia pesien rakenteluun riittää.


Kansallispuistossa kun ollaan niin puut saavat kaatua luonnon ehdoilla ja jälki on sen mukaista, aitoa alkuperäistä luontoa.


Yksi kuva myös insinööritieteestä. On rakennettu Lauhavuorelle näkötorni, puusta tehty.


Jos jaksaa reilut sata askelmaa torniin kavuta niin näkymät kyllä palkitsevat



Lauhavuorelta löytyy myös hienno rakka alue. Karua kauneutta.


Rakkavyön ylitse on luontopolulle rakennettu puinen käytävä kohtaamispisteineen. Kuriositeettina kerron että kaksi vuotta sitten kun myös vaeltelin näissä maisemissa oli tässä istuskelemassa ryhmä koululaisia. Palavasieluinen opettaja kertoi innoittavasti tapahtumista jotka ovat johtaneet tämä kivikon syntyyn niin oli innoissaan että ei havainnut että valtaosa oppilaista näpläsivät älypuhelimiaan kuulokkeet korvilla.

Kyllä Lauhavuoren maisemiin kannattaa lähteä, luonnosta, metsistä kiinnostunut ei varmasti pety. Jos on syysaikaan liikkeellä tarjoutuu myös mahdollisuus puolukoiden ja suppilovahveroiden keruuseen.