28.2.2014

Nähdä Rantsila ja jatkaa matkaa

Niin se on että taivaan tuulet ja ihmisen asiat kuljettavat meitä elämän varsiteillä milloin minnekin ja kulloin kunnekin. Omalla kohdallani sattui niin että helmikuun viimeisenä, Kalevalan päivänä kulkeuduin Siikajoen keskijuoksulla levittäytyvään Rantsilaan.

Rantsila on paikkakunta Pohjois Pohjanmaalla, liitetty muutama vuosi sitten kuntaan jota sittemmin on kutsuttu Siikalatvaksi. Liekö sitten liittynyt omasta halustaan vaiko joutunut pakotettuna, kalvava pelko paveluiden huononemisesta uhkakuvana, liittymään niin sitä en tiedä.

Sitäkään en tiedä onko mieron tie kohdannut kolmea kunnanjohtajaa, sihteeriä ynnä muuta virkamiestä kun kolme muuta kuntaa Rantsilan lisäksi yhteen laitettiin.

Runsaista soistaan ja paljoista kirkonkylää komistavista patsaistaan on Rantsila tunnettu.

Tässä muutama kuva Rantsilan citystä, harmaana päivänä otetut, mikä sopinee hyvin kylän imagoon.



No mutta itse Sandelshan se siinä korskean Bijou ratsunsa selässä.
 Suomen sodan viimeinen tuima taisto käytiin hänen komennossaan Rantsilassa


Snellman siinä koulupoikana opiskelee suomenkieltä. Vietti kesiään tätinsä
hoivissa kieltä opiskellen



Täällä on riittänyt soita kuokkia,
näiden sitkeiden tosimiesten muistoksi
on patsas pystytetty




Chrisfrid Ganander, Rantsilan kappalainen
1775 - 1790
Kuulu suomen kielen ja suomalaisen
kansanperinteen  kerääjä ja tutkija

Maamies peltoon pehmeään
kyntää kylvää siementään



Kaunis ja hillitty puukirkko, sopiva hartaan Pohjois Pohjanmaalaisen   kirkkoväen hiljentyä

Rotevatekoinen vaivaisukko
kirkon edustalla
Ikäänkuin kirveellä veistetty, leikitön on hahmonsa



Luukku vaivaisukon rinnassa on taideteos.
Jos tulee Guggenheim Suomeen uskon että haluavat mieluusti tätä näyttelyihinsä lainata.




Kaikilta osin ei nykyaika vielä
ole paikkakunnalle saapunut

Arkkitehtuuria ja tekstuuria kylän raitilta.
Hirsitalo henkii lämpöä ja mennyttä aika.

Nelostien varrella kylällä on iso lihamyymälä.
Poroa, hirveä ja sikaa monessa muodossa tarjola.
Koiralle ostin tuliaiseksi poron kylki- ja sääriluita,
ans kattoo miten suhtautuu tällaiseen eksotiikkaan
lehmänluihin tottunut kuonokas


Huumoria ja leikkimieltä

27.2.2014

Lahopuut ja kääpiä aarnimetsässä

Koirani kanssa lähdin aarnimetsään selvittelemään olisiko talven selkä jo taittunut.  Kävelin 12078 askelta ja johtopäätelmäni oli että ilmassa on varhaiskevättä vaikka helmikuun loppua vasta elellään. Takametsässä jossa vuodenkierto havaintojani tein oli huomattavan paljon lahoja puita. Aikani kuluksi niitä ihailin ja valokuviakin otin. Tällaisissa metsissä voi tuntea myös menninkäisten ja luonnonhenkien läsnäolon. Kuvattaviksi ne eivät suostu ja vaikka suostuisivatkin pitäisin kuvat omina aarteinani.




Koira tykkää kovasti tällaisista
retkistä, saa vapaana juosta,
inventoida  villiä hajumaailmaa

Tämän hassunkurisen mutkakoivun
kuvaan aina ohi vaeltaessani

Saattaa tämä kohta haljeta ja
maahan romahtaa, aikansa elänyt

Kääpäfanille olisi tässä metsässä
paljon ihmeteltävää


Hemmotellaan satunnaista kulkijaa.  Helpotukseski huonompijalkaisenkin
sohvaperunan luontopolulle

Aikansa elänyt, loppuaikaansa
koristeena, ilona polun kulkijan silmälle

Riemuportti luontoihmiselle

Lumen rippeitä, joskus on tuuli käynyt

Kääpiä lahopuussa

Lisää kääpiä

Kokonainen ryväs elinvoimasilta vaikuttavia kääpiä

Asetelma

Maasta se on noussut ja maaksi aikansa kukoistettuaan muuttuva


Taivaan törröttäjä
"Täältä tullaan, pidempäänkin olisin halunnut
juosta ja haistella"

24.2.2014

Jokunen kuva aiheena puu


Pahkan koivu kylkeensä kasvattanut.




Siinäpä makoisten löylyjen
tausta, ihmispolon
luitansa lämmitellä 


Puut - kaikki heidän vehreytensä ja muutkin värinsä ja olemisen muotonsa elikä muutama puu aiheinen kuva selitysten kera.

.


Kuusena aikansa tuulessa humisi,
laudoiksi sahattiin
ladon seinään naulatiin
viimein helmipöllölle kodiksi


Puusta, metsän parhaasta on vene laitettu mutta
ajan hammas sen sortanut 


Vitsas portin sulkee. Sellainenkin sananlasku aikanaan että aikansa
mies vaika aidan vitsaksena. Se oli ennen se, ajoilta kun laivat oli
puuta ja miehet rautaa ja sitkeitä olivat naisetkin


Lehtikuusi palvelee tässä ihmistä pitkospuuna yli suon ja hetteikön astua


Moni kuusi on kohdannut loppunsa että lapsilla olisi hauskaa,
vuorirataa hurjastella menemään


Lämmin ja pehmeä on mummo,
puusta veistetty


Hiilloksen hehkussa on rasvaisen makkaran hyvä
tiristä, energiaa ja proteiinia, jaksaa kulkija
jatkaa taivaltaan

Kelpaa täällä vaeltajan keventää
mieltään ja tomumajaansa


Ylivanhan kelon on
luonnon kulku värittänyt lämpimin
savyin


Harmaaleppä, klapit palavat kauniisti,
äänetömästi, liekit kuin
virvatulet konsaan

Ajatuksella "viedään tuhkatkin pesästä"


Puusta veistetyn, loppuun pavelleen
kalastusveneen ahteria. Ruoste kauniisti
värittänyt harmaata puupintaa,
tuhansia meripeninkulmia vedessä
lionnutta

Luonto, hiekka, vesi ja kivet ryhtyneet taitelijoiksi. Puun sisuksen, syyt meille näyttävät omalla tavallaan.
Kovin se on orpo, viluinen ja
yksinäinen. Joskus korppi istuu
oksallensa kummastelemaan
maailman menoa

Ihminen on ollut sitä mieltä että
suorassa rivissä pitää puiden kasvaman

Suomesta tämäkin "metsä", kovin on fiiniä verratuna korpinäreikköön, supisuomalaiseen  käkkärämännikköön

Vanhan kuusen viimeinen palvelus,
pesäkoloiksi sosiaalisille linnuille

Näillä puilla on kylmä,
toinen toistaanko lämmittävät?


Kelon tastana tunturi

Tällaiselta näyttää aito metsä, sellainen joka saa olla omissa oloissaan

Jättiläinen tai mikä lie haltija halkaissut  kivisen paaden,
kuusenpoikanen ottanut kodokseen

Kuuset kuutamolla


Kuinkas sattuikaan,
samassa kuvassa puun alku ja loppu





Nukkuvat kuuset